Se jokaisen vanhemman toive lahja!

Hössötykset ohi (VIHDOIN) ja meillä alkaa kuuluisa kauan odotettu lapsivapaa huomenna! Ajattelinkin, että siivoan tänään ja hoidan kaikki "juoksevat" asiat, jotta voin vain sen kokonaisen VIIKON keskittyä hiljaisuuteen ja rauhaan, tiedättehän? Rentoutua! Tietenkin poikaa tulee ikävä, mutta joskus se pieni välihyppy vain virkistää taas seuraavaan kröhöm puoleen vuoteen. 

Ja hei, tulihan meillä pukkikin käymään. Ja voi sitä riemua, kun tajuttiin kuinka kilttinä sitä oltiin taas vuosi oltu. Paketeista paljastui muovailuvahaa, uusi yölamppu, vaatteita, kassakone, leluja ja sitten... Se joululahja, joka on muuttanut parissa päivässä meidän "rauhallisen" asunnon poliisiautojen pillien karnevaaliksi. Tulipa sieltä paketista siis oikein äänillä varustettu poliisiauto! Ihanan mieleinen lahja on pojalle ollut! Tosin meille herkkä korvaisille mistään mitään tajuaville aikuisille siitä on tullut kirosana. 

"Viiiiuviiiiuviiiiiuviiiiiu, huomio huomio hätätilanne" huutaa asunnossa lähes ympäri kellon. Alkuun se oli hauskaa, (kaksi päivää) mutta nyt. Ajateltiin katsoa televisiosta uusintoina stand upia ja poika istui poliisiauton kanssa vieressä, sormi tiukasti nappulalla, jonka jokainen vanhempi tietää. Se jatkuva toisto ilman taukoja. "Viiiiiuviiiiiiuviiiiu" ja sitä rataa. Televisiosta volumea hieman isommalle, jotta ei tarvitsisi tyytyä pelkästään huulten liikkumiseen ja renkutus vain jatkuu. Puolituntia sitä vielä jaksoi, mutta toinen tunti kun lähti käyntiin, alettiin jo kurkkimaan miten patterit saisi näppärästi muljautettua pois. Noh, poika paineli nukkumaan ja nyt meillä on kaunis hiljaisuus kämpässä. Siirrän pattereiden pois ottamista viikolla, sillä aion pakata tuon kyseisen auton pojan matkaan mummolaan. Kjehkjeh...

Viiiiuviiiiiuviiiiu terveisin : K

Nauloja ja romantiikkaa

Tässä oltiin kömpimässä sänkyyn ja miehekkeen puolelle oli osunut pari naulaa, mun tän päiväsen projektin myötä. Seinät betonia ja mikään ei uppoa niihin "kauniisti", joten minäpä likka se nykäsin pari taulua listanauloilla sitten kiinni. KRÖHÖM, ei katkennut kuin 8 naulaa... 

Mä siis käytän nauloja aivan jokaisessa asiassa. P.s meillä on yks lamppukin lyötynä naulojen kera seinään ;)  

Ja mitäpä muuta, aivan tavallista toilailua. On ihanaa kun toinen on aivan yhtä pönttö kuin itsekin. Me haastetaan toisiamme, mitä typerämpiin vetoihin.... Kävelin tuossa eilen  20 kilometrin lenkin, kun väiteltiin etten jaksa muka läpytellä. Ha haa, jaksoinpas. Perse ja reidet kyllä meinasivat 17 kilometrin kohdalla sanoa itsensä irti, mutta upeasti ne vaan perässä raahautui! 

Uusi kotikin alkaa jo olemaan aikas bueno ja hieman tavarat hakee vielä paikkaansa. Muun muassa tuo katiska... Ei vaan, ihanaa et mieskin osallistuu ja sanoo, sekä tekee myös meidän kodista kodin näköisen. Aaaaaaaaaaaaw!

 Hassun hauskaa viikonloppua ;)

Ja me yhteen sovitaan!

Tiedättekö mä pyöritän sormia näppäimistöllä ja mulla ei tule mitään järkevää ulos. Böym. Katson ikkunasta kellertävien lehtien tanssia syyskuun tuulissa. Ajattelen sinua. Tiedät kyllä. Ajattelen sormiesi kosketusta, tuoksuasi. Sinua. Kokonaisuudessa. 

Rakastuminen. Tuo varpaita kutkuttava tunne. Tekee syyskuisista öistä pitkiä. Arjesta hassua. Ajatuksien karkaaminen. Kehon kihelmöinti. Joka sanasi alkaa hänen nimellään. Aika helvetin ällö mielen hairahdus. 

Silmäsi leimahtavat roihuun. Katsot minua. Katson sinua. Tämä rakkaus ei ole täydellistä. Eikä siitä tehdäkkään sellaista. Naurahdus. Turvallisuus. Pintaa kiillottamatta. Sinä. Minä. Nytkö on Me. Sovitan sormeni omiisi. Ne ovat kuin muottiin valettu. Näykkäset korvaa. Olkapäät nousee. Kylmät väreet. Aitoutta. Rehellistä. Sitä tämä on. Ei täydellistä, mutta aitoakin aidompaa. 

Muu Muu, I Lav Juu!

-K

Rustaillen!

Oonko myöhässä jos takaisin tuun?

Mun seikkailut alkaa täällä päässä olemaan finaalissa. Kappas! Mulla oli todella vaihde rikas vuosi ja en vain saanut kotia tänne rakennettua. Tai sanotaan näin hienosti, et musta jäi palasia tuonne metsän keskelle ja aika isoja palasia jäikin!

Mun suunnitelmat alkavat olla lukkoon lyötyjä ja mä nostan kytkintä täältä. Ainoa mitä mun aivan ihan yli paljon tulee ikävä, on mun työpaikkaa ja tietenkin työkavereita. Ja mä poistunkin täältä taskut täynnä kokemuksia ja puhtia uusia kokemuksia varten. Ja nou panik, mua ei maataloudesta saa revittyä veks! ;)

Mitä mulla jäi jälkeeni viime vuonna?

Mun tukiverkosto. Ihmiset. Ystävät. Sukulaiset. Kaikki! Mä tajusin tän viimeisen vuoden aikana, että mä olen onnellinen, kun mulla on tämä apinalauma ympärilläni. Ne jotka tietävät musta kaiken ja ennen kaikkea se, ne ihmiset jotka saavat mut hymyilemään. Monta kertaa meinasin kirjoittaa tästä, mutta se et mä rustaan johkin blogiin mun ikävää, ei se kerro sitä koko totuutta, eikä todellakaan poista sitä ikävää. (Vitsi mikä shokki). Joten meitsi come back! ;)

Mut hei, mä tajusin sentään jotain: Mun ei tarvitse kiillottaa pintaa kenenkään takia, vaan voin olla just se rosonen aito minä ja mä kelpaan näin ! 

Aurinkoa Maatalouteen Hei!

Aurinko nousee elokuun aamuun, istahdat lypsymontun portaille. Voiko olla parempaa aloitusta päivälle? Tykyttimet tykyttävät tasaiseen tahtiin ja itse katsot navetan ikkunasta punertavan auringon nousua. Alat kelaamaan edellistä päivää, iltaa. Vettä satoi ja mieli maassa, mutta uusi aamu näyttääkin jo paremmalta.

Siis hei, oon töissä. Joop, mutta se että aloitat päivän hymyillen, niin päivän vastoin käymisetkään ei tunnu niin pahasti. Uskon tulevaisuuteen, parempaan huomiseen. Pakkohan maatalouteenkin on jossain vaiheessa sen auringon noustava, nyt on vain räpiköitävä (sana tarkasti, jos pellolle haaveilee) ja toivottava että vesi (tai maa) kantaa. Tiedän, maajussit ovat hyvin epätoivoisia ja varmaan vituttaa lukea tälläisen pää pilvissä läpyttävän kirjootuksia, mutta jos heittää toivon kaivoon, sinne samassa humpsahtaa kaikki. Tsemppiä kaikille, toivon että se aurinko nousee vielä maatalouteenkin! Sisulla ja isolla Syrämmellä !

!

Ens kerralla sit tuleekin höpsötyksiä taas ;) 

-Kyllikkinä tunnettu-

Hetki Se!

Leikitellääs ajatuksella. 

Tapaat ihmisen. Sanotaanko vanhan tuttavasi. 

Katseenne pysähtyvät. 

Ainoa asia mitä tajuat, on tämä kyseinen ihminen, joka seisoo edessäsi. 

Tutkit häntä katseellasi. Mikään ei ole muuttunut. Paitsi vuosiluku. 

Sama rysähdys rinnassa. Autot ajavat ohitsenne. Taustalla basson ja ihmisten melu. 

Mutta ainoa mitä tajuat. On juuri Se Hetki. 

Tajuat, että etsimällä et ole löytänyt sitä. Mikä nostattaa hymykuoppasi, 

saa kätesi tärisemään, vatsasi vellomaan.

 Se vain tupsahtaa eteesi. Ja sen vain tietää sisällään, että tämä on Se Hetki.

Hölmöä eiks jee?